

Suomen koulutusjäsjestelmä
Lähde: 14.2.2017
​
​
​
​
Voit jatkaa lukion jälkeen opintojasi ammatillisessa oppilaitoksessa ylioppilaspohjaisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.
​
​
​
​
​
​
Suomessa on 14 yliopistoa: kymmenen monitieteistä yliopistoa, kaksi teknillistä yliopistoa, ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu ja taideyliopisto. Yliopistoissa voi opiskella 15 koulutusalalla, joista suurimmat ovat tekniikan, humanistinen ja luonnontieteellinen koulutusala. Sotilasalan korkea-asteen tutkintoja suoritetaan Maanpuolustuskorkeakoulussa, joka on puolustusministeriön hallinnonalaan kuuluva yliopisto.
​
Yliopistojen tutkintorakenne on kaksiportainen. Useimmilla aloilla opiskelijat suorittavat ensin alemman korkeakoulututkinnon ja jatkavat sen jälkeen ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin syventäviin opintoihin. Alempi korkeakoulututkinto on laajuudeltaan vähintään 180 opintopistettä ja se voidaan suorittaa kolmessa vuodessa. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta Ylempi korkeakoulututkinto on 120 opintopisteen laajuinen ja voidaan suorittaa kahdessa vuodessa.
​
Näihin tutkintoihin johtava koulutus järjestetään pääasiassa pää- ja sivuaineopintoina tai monitieteisinä koulutusohjelmina. Opinnot jakaantuvat perus- ja aineopintoihin sekä syventäviin opintoihin.
Tutustu yliopistojen koulutusohjelmiin opintopolussa.
​
​
​
​
​
Opinnot ammattikorkeakoulussa tarjoavat käytäntöön suuntautuvan vaihtoehdon yliopisto-opinnoille. Ammattikorkeakouluun hakevan pohjakoulutukseksi soveltuu mm. lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto.
​
Ammattikorkeakoulujen koulutukset suunnitellaan yhteistyönä työelämän kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimii 24 ammattikorkeakoulua. Näiden lisäksi ammattikorkeakoulutusta tarjoaa Ahvenanmaalla toimiva Högskolan på Åland ja sisäministeriön hallinnonalaan kuuluva Poliisiammattikorkeakoulu.
​
Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus kestää kokopäiväopintoina 3–4,5 vuotta (laajuus 180–270 opintopistettä), ja opintoihin sisältyy puolen lukuvuoden mittainen työharjoittelu.
Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmiin opintopolussa.
​
​
​
​
​
Ammatillisessa peruskoulutuksessa saat ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja ammattitaito sekä valmiuksia yrittäjyyteen. Saat lisäksi jatko-opintoja ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Koulutuksen jälkeen olet valmis työelämään tai voit syventää osaamistasi jatkokoulutuksessa, esimerkiksi aikuisten näyttötutkinnoissa.
​
Voit suorittaa ammatillista peruskoulutusta oppilaitoksessa tai oppisopimuskoulutuksena.
Ammatillisia perustutkintoja on tarjolla eri koulutusaloilla. Lukion päättävä nuori hakee ensisijaisesti kevään yhteishaussa. Ammatillisten tutkintojen suorittamiseen kuluva aika riippuu pohjakoulutuksestasi ja aiemmasta osaamisestasi. Lukion jälkeen perustutkinnon suorittaminen kestää noin kaksi vuotta.
Tutustu ammatilliset perustutkintoihin, joihin voit hakea yhteishaussa opintopolussa.
​
​
-
Tutustu kiinnostavan alan tarinoihin opintopolussa.
-
Tutustu kiinnostavan alan videoihin Kun koulu loppuu.fi –sivustolla
-
Tutustu kiinnostavan alan erityispiirteisiin, uratarinoihin ja työntekijähaastatteluihin Ammattinetti -sivustolla
​
​
1. Tutustu kahteen itseäsi kiinnostavaan ammattikorkeakoulun koulutusalaan.
-
Minkä alan koulutuksiin perehdyit? Mitä tutkintoja niissä suoritetaan? Kerro lyhyesti, mitä niissä opiskellaan
2. Tutustu kahteen itseäsi kiinnostavaan yliopiston koulutusalaan.
-
Minkä alan koulutuksiin perehdyit? Kerro lyhyesti koulutuksen sisällöistä.
​
​
​
​
​
​
Suomalaisella ylioppilastutkinnolla voi hakea suoraan ulkomaisiin yliopistoihin eri puolille maailmaa. Hakutavat ja -ajat vaihtelevat. Monissa maissa oppilaitokset perivät lukukausimaksuja. Ne vaihtelevat kuitenkin varsin kohtuullisista maksuista tosi kalliisiin. Tutustua maakohtaisesti erilaisiin vaihtoehtoihin Maatieto.net -sivustolla.
​
-
Mitä mahdollisuuksia on opiskella ulkomailla?
-
Mitä etuja ja haittoja on tutkinnon suorittamisesta ulkomailla?
-
Mitä opintotukea voi saada ulkomailla opiskeluun?
-
Pohdi miksi voisit lähteä ja miksi et voisi lähteä ulkomaille opiskelemaan?